Kaikki kirjoittajan lorvia artikkelit

Tietoja lorvia

Mo. Opiskelin 2012-2013 Limingan sarjislinjalla, sen ajan kuvissa enimmäkseen stalkkaan opistolaisia ja kirjotan niiden puheita ylös ja sit kelailen paskaa ja piirrän tiskejä. Syksystä 2014 jatkan samaa puuhaa Kankaanpäässä.

2012

2012-1

Olen pitänyt tätä blogia enemmän tai vähemmän aktiivisesti kohta 10 vuotta. Sarjispäivis ei kuitenkaan alkanut blogina – se oli tämä taidekoulun kanttiinista ostettu luonnoskirja, jonne aloin piirtää sarjakuvapäiväkirjaa kuten Keijo varmaankin kaikkia usutti tekemään. Näitä ensimmäisiä sivuja en muistaakseni koskaan laittanut tänne. Joskus lokakuussa löysin vesivärit ja innostuin niistä, ja halusin julkaista tänne vain kunnollisia väritettyjä sivuja. 27.10.2012 piirretty merkintä on blogin ensimmäinen. Olin silloin niin innoissani tekemisestä ettei millään löytynyt aikaa värittää näitä kun piti koko ajan piirtää uusia sivuja. Limingassa oli ihanaa olla kun kaikki koko ajan piirsivät ympärillä.

2012-22012-32012-42012-52012-62012-72012-82012-92012-102012-1052012-112012-122012-132012-142012-152012-162012-172012-182012-192012-202012-212021-22
Pareee

Tiet kanssaopistolaisten kanssa on risteilleet vuosikymmenen aikana välillä lähemmäs ja välillä kauemmas – kiitos ystävyydestä, menneestä ja tulevasta! Ja anteeksi niille Arvolan asukkaista jotka olisivat toivoneet kotirauhaa ja saivat turvattomuutta ja kaaosta. Yritän nykyään olla vähemmän perseestä, mutta siinä on tekeminen joka ei tule valmiiksi.

Erityiskiitos kaikista seikkailuista Jennille – vähänkö oon iloinen että me sillon satuttiin huonetovereiksi, ja musta on ihanaa että oot edelleen mun elämässä, ja täytät kohta 30 lol mitä? – sekä Kristianille, aikuiselämäni ja blogini deuteragonistille.

Ja kiitti just sulle että luet mun blogia!